Miia Punkkinen, 38 vuotta, opiskelija ja alanvaihtaja
”Aloitin yrittäjänä ja kioskikauppiaana vuonna 2017. Aiemmin olin toiminut ihan muissa tehtävissä, mutta työpaikallani tapahtuneen fuusion jälkeen en voinut enää jatkaa entistä työtäni. Halusin jotain uutta ja etsin erilaisia työvaihtoehtoja. Minulla on merkonomin pohjakoulutus ja kun läheiselle kioskilleni Hollolassa etsittiin yrittäjää, tartuin mahdollisuuteen.
Vapaus houkutteli ja motivoi yrittäjäksi. Enää arjestani ei päättäisi kukaan muu. Siitä minä haaveilin. Toinen houkutteleva syy oli tietysti taloudellisen menestymisen mahdollisuus. Jos yritys pärjäisi, voisin nostaa enemmän palkkaa. Yrittäjän maailma oli minulle uutta ja vierasta. Tosin isäni oli aikoinaan ollut yrittäjä päivätyön ohella.
Liiketoiminta käynnistyi hyvin ja sain kioskini kasvamaan ihan kivasti. Sen jälkeen minulle tarjottiin lisää yksiköitä. Kasvu tuntui mahdolliselta. Kolmen vuoden jälkeen vastasin neljästä kioskista ja toimin työnantajana kasvavalle joukolle ihmisiä. Ehkä siinä iski hieman vauhtisokeus. Liiketoiminnan kasvu tapahtui jopa liian nopeasti. En tajunnut sitä silloin, mutta väsyin kaiken keskellä.
Nyt neljän vuoden yrittäjyyden jälkeen olen jälleen uuden edessä. Hain keväällä opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle. Opinnot alkavat syksyllä, ja näyttää siltä, että saan koulutustukea opintoihini. Tuki mahdollistaa sen, että pystyn keskittymään täysillä opiskelemaan. Se on kivaa vaihtelua tässä vaiheessa elämää.
Haluan jatkossa työskennellä ihmisten kanssa ja auttaa toisia niin paljon kuin mahdollista. Se tuntuu nyt minulle arvojeni mukaiselta tekemiseltä. Työ tuo hyvinvointia, mutta vain silloin, jos se tuntuu omalta ja on omien arvojen ja periaatteiden mukaista. Sosiaali- ja terveysala tuntuu minulle juuri tällaiselta.
Hyvä työyhteisö on minulle merkityksellisyyttä rakentava asia. Jos se puoli toimii, niin jaksan. Myös yrittäjänä omat työntekijäni olivat upeita ihmisiä – ehkä se paras puoli työssäni. Työ vaikuttaa todella paljon myös työn ulkopuoliseen elämään ja esimerkiksi perheeseen. Siksi sen pitää olla mielekästä ja merkityksellistä. ”
”