rakennustyömaa

EsKO Esimerkki, 40v, rakennusinsinööri

Olen Esko Esimerkki, 40v, rakennusinsinööri.

Olen työskennellyt rakennusinsinöörinä jo kahden vuosikymmenen ajan. Tuona aikana olen oppinut työelämästä paljon. Työmaille lähdin aikoinaan nuorena ja kokemattomana, nykyisin uskallan sanoa olevani jo oman alani luja ammattilainen.

Oma koulupolkuni vei ammattikorkeakoulun kautta työelämään. Minulle oli jo hyvissä ajoin selvää, että haluan rakennusalalle töihin, mutta opintojen alkuvaiheessa mietin useasti myös aivan toisille urille siirtymistä.

Minulle työssäni tärkeää on se, että koen saavani asioita aikaiseksi ja että ihmiset ympärilläni viihtyvät. Merkitystä työhöni tuo se, että voimme olla tekemässä ihmisille koteja omin käsiemme kautta.

Hyvä työelämä ja toimiva työarki muodostuu minulle siitä, että yhteistyö työkavereiden kesken työyhteisössämme toimii ja että työnantaja kohtelee meitä kaikkia työpaikallamme rehellisesti ja avoimesti.

Olen enemmän kuin tyytyväinen omaan työhöni ja mahtavaa, että voin pysähtyä miettimään omaa tarinaani ja jakamaan sen.